Dhamma-avustajien säännöt kursseilla

Goenkajin viesti dhamma-avustamisen arvosta

Kun avustat kurssilla, opit dhammaa arjessa. Dhamma ei loppujen lopuksi tarkoita pakoa päivittäisistä velvollisuuksista. Täällä meditaatiokurssin tai keskuksen pienessä maailmassa ollessasi opit toimimaan dhamman mukaisesti oppilaiden sekä muiden eteesi tulevien tilanteiden kanssa, ja samalla opit toimimaan vastaavalla tavalla keskuksen ulkopuolisessa maailmassa. Vaikka epämiellyttäviä asioita tapahtuu jatkuvasti, yrität säilyttää mielenvakautesi ja pyrit tuottamaan rakkautta ja myötätuntoa näissä tilanteissa. Tätä olet opettelemassa täällä. Olet oppilas yhtälailla kuin nekin, jotka istuvat kurssilla.

Pyri oppimaan jatkuvasti samalla, kun palvelet nöyrästi muita. Ajattele: ”Olen täällä harjoittelemassa, harjoittelen toisten avustamista ilman, että odottaisin mitään itselleni. Teen työtä, jotta muut voisivat hyötyä dhammasta. Haluan auttaa heitä olemalla hyvä esimerkki, ja näin autan myös itseäni.”

Toivon, että kaikki te, jotka teette dhamma-työtä, vahvistutte dhammassa. Oppikaa kehittämään hyvää tahtoa, rakkautta ja myötätuntoa toisia kohtaan. Kehittykää dhammassa, ja nauttikaa todellisesta rauhasta, todellisesta harmoniasta, todellisesta onnesta.

S.N. Goenka

Toivomme, että dhamma-avustaminen on sinulle suureksi hyödyksi. Toivomme sinulle parhainta mahdollista menestystä, ja sen vuoksi tarjoamme seuraavat ohjeet. Luethan nämä huolellisesti ennen kuin tulet avustamaan.

Epäitsekäs avustaminen

Epäitsekäs avustaminen on olennainen osa dhamman polkua, tärkeä askel kohti täydellistä vapautumista. Vipassanan harjoittaminen hävittää vähä vähältä mielen epäpuhtauksia, kunnes sisäinen rauha ja onnellisuus on lopulta saavutettu. Alussa kärsimyksestä vapautuminen voi olla vain osittaista, mutta sekin tuottaa syvän kiitollisuuden tunteen opetusta kohtaan. Myötätunnon ja rakkauden tunteiden myötä alat luonnostasi haluta auttaa muita, jotta hekin pääsisivät eroon kärsimyksestä. Kursseilla avustaminen tarjoaa mahdollisuuden ilmaista tätä kiitollisuutta; autat ihmisiä, jotka ovat oppimassa dhammaa ilman, että odotat mitään itsellesi. Kun avustamme epäitsekkäästi muita, autamme samalla itseämme, sillä silloin kehitämme kymmentä paramia ja poistamme meissä olevaa itsekkyyttä.

Ketkä voivat toimia dhamma-avustajina

Oppilaat, jotka ovat menestyksekkäästi suorittaneet kymmenen päivän vipassanakurssin Goenkajin tai hänen avustavien opettajiensa johdolla, ja jotka eivät ole harjoittaneet mitään muuta meditaatiotekniikkaa viimeisimmän vipassanakurssinsa jälkeen, voivat toimia dhamma-avustajina. Avustajien tulisi myös pyrkiä ylläpitämään päivittäinen meditaatioharjoituksensa kotona.

Kurssin säännöt

Jos muuta ei ole mainittu näissä ohjeissa, dhamma-avustajien on noudatettava meditaatiokurssin sääntöjä niin tarkasti kuin mahdollista. Kurssin säännöt koskevat myös avustajia. Joissakin tilanteissa säännöistä poikkeaminen on kuitenkin tarpeen ja sallittua.

Viisi moraaliohjetta

Kurssin sääntöjen perustana ovat viisi moraaliohjetta: Pidättäytyminen minkään elollisen tappamisesta, pidättäytyminen varastamisesta pidättäytyminen seksuaalisesta väärinteosta (tarkoittaen, että meditaatiokeskuksessa ollessa pidättäydytään kaikenlaisesta seksuaalisesta toiminnasta), pidättäytyminen vääränlaisesta puheesta, pidättäytyminen kaikista päihteistä.

Kaikkien keskuksessa oleskelevien on tarkasti noudatettava näitä viittä moraaliohjetta. Keskuksessa avustajina toimivien oletetaan myös pyrkivän noudattamaan näitä moraaliohjeita vakavasti arkielämässään.

Ohjeiden hyväksyminen

Dhamma-avustajien tulee aina noudattaa ohjeita, jotka he saavat opettajalta, avustavilta opettajilta, keskuksen ylläpitäjiltä ja toimintaa organisoivilta komiteoilta, sekä oltava vastaanottavaisia neuvoille, joita he saavat kokeneemmilta meditoijilta ja avustajilta. Vakiintuneiden käytäntöjen muuttaminen tai uusien hankkeiden aloittaminen ilman vastuuhenkilöiden lupaa tai heidän ohjeitaan vastaan aiheuttaa hämmennystä ja päällekkäistä työtä sekä hukkaa aikaa ja varoja. Itsepäinen omien ideoiden toteuttaminen ei ole dhamman yhteistyöhengen mukaista. Ohjeita noudattamalla avustajat oppivat jättämään sivuun henkilökohtaiset mieltymyksensä ja ennakkoluulonsa, ja toimimaan siten kuin on hyväksi oppilaiden sekä kurssin ja keskuksen harmonisen toiminnan kannalta. Ongelmatilanteet on selvitettävä avoimesti ja nöyrällä asenteella. Myönteisessä hengessä tehdyt ehdotukset ovat aina tervetulleita.

Oppilaisiin suhtautuminen

Dhamma-avustajien pitää kaikissa tilanteissa asettaa oppilaat etusijalle. Vipassanakurssit ja -keskukset ovat meditointia varten; oppilaat ovat tärkeimmässä asemassa ja tekevät tärkeimmän työn. Dhamma-avustajan tehtävä on yksinkertaisesti avustaa meditoijia parhaalla mahdollisella tavalla. Tämän vuoksi oppilaat on asetettava etusijalle, kun on kyse ruoasta tai majoituksesta. Dhamma-avustajien ei pidä ottaa ruokaa ennen oppilaita, paitsi jos heillä on kiireellisiä tehtäviä. Avustajien ei pidä istua ruokasalissa yhdessä oppilaiden kanssa. Dhamma-avustajat käyttävät pesu- ja pyykkitiloja eri aikaan kuin oppilaat, ja menevät nukkumaan vasta oppilaiden jälkeen, ollakseen paikalla tarpeen vaatiessa. Muutenkin oppilaille on annettava etusija, ja avustajien on parhaansa mukaan vältettävä aiheuttamasta häiriötä heille.

Oppilaiden kanssa toimiminen

Vain kurssin yhteyshenkilöt ovat suoraan tekemisissä oppilaiden kanssa – naisten yhteyshenkilö naisoppilaiden kanssa ja miesten yhteyshenkilö miesoppilaiden kanssa. Heidän tehtävänsä on seurata, noudattavatko oppilaat sääntöjä ja aikataulua, ja mahdollisesti heidän on puhuttava sellaisille oppilaille, joka eivät noudata sääntöjä. Tämä pitää aina tehdä ystävällisellä ja myötätuntoisella tavalla, tarkoituksena rohkaista meditoijaa voittamaan vaikeutensa. Sanojen tulee olla hyvin harkittuja, ja sävyn myönteinen – ei koskaan tyly. Jos tämä tuottaa vaikeuksia, jonkun muun on parempi hoitaa tilanne. Jos oppilas käyttäytyy sääntöjen vastaisesti, yhteyshenkilön ei pidä olettaa tietävänsä syytä tähän, vaan hänen tulee kysyä syytä oppilaalta.

Kaikkien dhamma-avustajien tulee käyttäytyä kunnioittavasti ja kohteliaasti, ja oltava valmiita auttamaan, kun joku pyytää apua. Usein on hyvä kysyä oppilaan nimeä. Avustajan pitää yrittää ohjata oppilas oikealle henkilölle – tilanteesta riippuen opettajalle tai kurssin yhteyshenkilölle – puhuen samalla mahdollisimman vähän, ja aiheuttaen mahdollisimman vähän häiriötä. Dhamma-avustajan ei pidä yrittää vastata oppilaan meditointia koskeviin kysymyksiin, vaan ehdottaa että oppilas kysyy asiaa opettajalta. Opettajille pitää kertoa kaikesta kanssakäymisestä oppilaiden kanssa. Oppilaiden yksityisasioista ei pidä koskaan keskustella tarpeettomasti muiden avustajien kanssa.

Avustajien meditaatioharjoitus

Dhamma-avustajien tulee avustaa tunnollisesti, hukkaamatta aikaa ja antaen koko huomionsa työlleen; tämä on se, mitä he opettelevat. Samalla heidän on ylläpidettävä omaa meditointiharjoitustaan. Jokaisen avustajan on meditoitava ainakin kolme tuntia päivässä; jos mahdollista, tämän tulee tapahtua ryhmäistunnoissa klo 8, 14:30 ja 18. Lisäksi niinä iltoina, jolloin avustava opettaja on paikalla, dhamma-salissa pidetään lyhyt meditaatio avustajille klo 21. Nämä meditaatiot ovat tärkeitä avustajien hyvinvoinnille. Avustajat harjoittavat vipassanaa, käyttäen anapanaa silloin, kun on tarvetta. Avustajat voivat vaihtaa asentoa ryhmäistuntojen aikana.

Dhamma-avustajilla on kaikkina aikoina velvollisuus tarkkailla itseään. Heidän on yritettävä pysyä vakaana ja reagoimatta kaikissa tilanteissa, ja oltava mahdollisimman tietoisia siitä, mitä heidän mielessään tapahtuu. Jos he eivät kykene tähän väsymyksestä tai muusta syystä johtuen, heidän pitää meditoida tai levätä enemmän, vaikka työ tuntuisi kiireelliseltä. Avustajien ei pidä ajatella itseään korvaamattomina. Todellista dhamma-palvelusta voi antaa vain, kun itse kokee rauhaa ja harmoniaa sisällään. Jos perusta ei ole oikeanlainen, tehty työ ei ole oikeasti hyödyllistä. Pidempiä ajanjaksoja keskuksessa viettävien avustajien on istuttava 10 päivän kursseja säännöllisesti ja jätettävä silloin työasiat sivuun. Heidän ei pidä odottaa mitään erityiskohtelua tai etuoikeutta palkkioksi antamastaan dhamma-palveluksesta.

Opettajien tapaaminen

Avustajien tulee aina keskustella mahdollisista vaikeuksista tai ongelmista opettajan kanssa. Sopiva aika avustamista koskeville ja muillekin kysymyksille on kello 21:n avustajien iltameditaation jälkeen. Yksityisiä haastatteluja voidaan järjestää tarvittaessa. Jos paikalla ei ole opettajaa, avustajien tulee esittää mahdolliset kysymykset keskuksen johtajille, ja keskustella ongelmista heidän kanssaan.

Miesten ja naisten erilläänolo

Sukupuolten erilläänolo pätee keskuksessa aina, niin kursseilla kuin niiden välisenäkin aikana. Vaikka miesten ja naisten täydellinen erilläänolo ei ole käytännöllistä avustaessa, tätä ei pidä ymmärtää tilaisuutena sosialisoida vastakkaisen sukupuolen kanssa tarpeettomasti. Tämä sääntö on erittäin tärkeä myös pariskunnille.

Fyysinen kontakti

Avustajien on vältettävä minkäänlaista fyysistä kontaktia meditoijien tai toisten avustajien kanssa, olivatpa nämä samaa tai eri sukupuolta. Tämä on tärkeää meditatiivisen ilmapiirin säilyttämiseksi ja meditoinnin sisäänpäin kääntyneen luonteen takia. Sääntöä on noudatettava aina sekä kursseilla että niiden välisenä aikana.

Oikeanlainen puhe

Dhamma-avustajien pitää kunnioittaa täyttä hiljaisuutta, jota oppilaat noudattavat. Heidän on liikuttava hiljaa kurssialueella, ja puhuttava vain kun se on tarpeellista. Vaikka oppilaat eivät olisikaan kuuloetäisyydellä tai kurssi ei ole käynnissä, on tärkeää olla häiritsemättä hiljaisuutta tarpeettomasti.

Puhuessaan avustajien tulee harjoittaa oikeanlaista puhetta, mikä tarkoittaa pidättäytymistä seuraavista:

  • Valehtelu tai totuuden salaaminen.
  • Tyly ja epäystävällinen puhe. Dhamman harjoittajan tulee aina olla kohtelias ja puhua lempeästi.
  • Panettelu ja selän takana puhuminen. Omista kielteisistä tunteista johtuva toisten kritisointi ei ole sallittua. Jos kohtaat ongelman, se pitää esittää suoraan kyseiselle henkilölle, tai opettajalle tai keskuksen johdolle.
  • Tyhjänpäiväinen juoruaminen, laulaminen, viheltely ja hyräily.

Oikeanlainen puhe on epäilemättä paljon vaikeampaa harjoittaa kuin jalo hiljaisuus. Siksi sitä on tärkeää harjoitella, jos haluat edistyä dhamman polulla.

Oma ulkoinen olemus

Dhamma-avustajat ovat muiden silmissä vipassanan ja keskuksen edustajia. Tämän vuoksi avustajien ulkoisen olemuksen on oltava siisti, eikä tiukkoja, läpinäkyviä tai paljastavia vaatteita tule pitää, eikä muita sellaisia vaatteita, jotka voivat herättää huomiota (kuten shortsit, lyhyet hameet, sukkahousut ja leggingsit, hihattomat paidat tai topit). Koruja tulee olla vain vähän tai ei ollenkaan. Vaatimaton asenne on ylläpidettävä kaikenaikaa.

Tupakointi

Sellaisen ihmisen, joka on hyväksynyt dhamman, oletetaan olevan käyttämättä alkoholia, hasista, marihuanaa ja muita vastaavia päihteitä. Tupakointi kaikissa muodoissaan on täysin kielletty, niin sisä- kuin ulkotiloissa, meditointikeskuksen rajojen sisäpuolella ja ulkopuolella. Dhamma-avustajat eivät saa lähteä keskuksen alueen ulkopuolelle tupakoimaan.

Ruoka

Keskuksessa tarjotaan yksinkertaista, terveellistä kasvisruokaa. Mitään ruokafilosofiaa ei noudateta. Dhamma-avustajien oletetaan kurssilaisten tavoin ottavan vastaan se, mitä annetaan, ja luopuvan omista mieltymyksistään.

Kurssilla ja keskuksessa tarjottava ruoka on kasvisruokaa, eikä keskukseen pidä tuoda ruokaa tai elintarvikkeita, jotka sisältävät alkoholia, kananmunia (leivonnaisissa, majoneesissa ym.) tai eläinperäistä juoksutetta sisältävää juustoa. Ylipäänsä kaikki keskuksen ulkopuolinen ruoka on pidettävä minimissään.

Avustajat noudattavat viittä moraaliohjetta, ja he voivat syödä ilta-aterian kello viideltä. Paastoaminen on kielletty.

Lukeminen

Avustajat, jotka tahtovat pysyä selvillä ajankohtaisista asioista, voivat lukea sanoma- tai aikakauslehtiä, mutta vain ja ainoastaan avustajille tarkoitetulla alueella ja oppilailta näkymättömissä. Jos haluat lukea muuta kuin uutisia, voit ottaa luettavaksi kirjoja, jotka ovat suositeltavien kirjojen listalla, tai lainata kirjan keskuksen omasta dhamma-kirjastosta. Romaanit ja muut viihteelliset kirjat on kielletty.

Yhteydet ulkomaailmaan

Avustajien ei tarvitse olla täysin vailla kontaktia ulkomaailmaan. Kuitenkin kurssilla avustaessaan he saavat lähteä kurssipaikalta vain, jos heillä on tärkeä asia hoidettavana, ja vain opettajan luvalla. Puhelinsoitot tulee pitää minimissä. Vierailijoita ei saa tulla keskukseen muuten kuin johdon luvalla.

Keskuksen puhtaanapito

Dhamma-avustajien tehtäviin kuuluu huolehtia, että keskuksessa on siistiä ja puhdasta. Keittiön ja ruokasalin lisäksi majoitustilat, meditaatiosali, suihkut ja wc:t, toimistotilat sekä muut tilat on siivottava tarvittaessa. Avustajien on oltava valmiita tarvittaessa hoitamaan myös muita mahdollisia tehtäviä ruuanlaiton ja siivouksen lisäksi.

Keskuksen omaisuuden käyttö

Jokainen vipassanakurssilainen on luvannut pidättäytyä ottamasta sitä, mitä ei ole annettu. Dhamma-avustajien on näin ollen oltava huolellisia, etteivät he ota keskuksen omaisuutta omaan käyttöönsä ilman, että ovat ensin pyytäneet siihen luvan keskuksen johtajilta.

Pidempien ajanjaksojen viettäminen keskuksessa

Opettajan suostumuksella sitoutuneet vanhat oppilaat voivat jäädä keskukseen pidemmäksi ajanjaksoksi kehittyäkseen lisää dhammassa, niin teoriassa kuin käytännössä. Keskuksessa olonsa aikana oppilaat voivat meditoida osalla kursseista ja avustaa toisilla. Tästä sovitaan yhdessä opettajien ja keskuksen johdon kanssa.

Lahjoitukset

Kuten meditaatiokurssin säännöissä todetaan, kursseilla ja keskuksissa ei peritä mitään maksuja opetuksesta, majoituksesta, ruoasta tai mistään muustakaan kurssilaisille tarjottavasta. Myöskään dhamma-avustajilta ei peritä mitään maksuja.

Puhdasta dhammaa opetetaan aina ilmaiseksi, maksutta. Ruoka, majoitus ja muut puitteet ovat lahjoja, ja niiden tarjoaminen on mahdollista aiempien kurssilaisten lahjoitusten ansiosta. Dhamma-avustajien tulee olla tästä tietoisia ja avustaa käyttäen saadut lahjat parhaalla mahdollisella tavalla, niin että lahjoittajat saavat parhaan mahdollisen hyödyn antamastaan danasta. Avustajat voivat puolestaan kehittää omaa dāna-paramiaan antamalla varojensa mukaisen lahjoituksen tulevien kurssilaisten hyödyksi. Kurssitoiminta ja keskusten olemassaolo perustuu täysin kurssilaisten antamille lahjoituksille.

Kenenkään kurssilla ei pidä maksaa siellä olostaan, ei antamalla rahaa tai millään muullakaan tavoin. Jokainen lahjoitus annetaan muiden hyväksi. Myöskään dhamma-avustaminen ei voi olla keino maksaa majoituksesta ja ylläpidosta. Päinvastoin, avustaminen on hyödyksi avustajalle itselleen, sillä sen avulla hän voi kehittää itseään dhammassa. Kurssi tai keskus tarjoaa mahdollisuuden meditoida ja oppia harjoittamaan dhammaa, oppia suhtautumaan toisiin myötätunnolla ja nöyryydellä.

Yhteenveto

Dhamma-avustajien on työskenneltävä noudattaen opettajan ja avustavien opettajien sekä keskuksen johdon antamia ohjeita. Heidän tulee olla meditoijien apuna parhaansa mukaan ilman, että he aiheuttavat oppilaille häiriötä millään tavoin. Avustajia käytöksen tulisi herättää luottamusta dhammaan niissä, joilla on epäilyksiä, ja vielä suurempaa luottamusta niissä, joilla sitä jo on. Avustajien on kaikenaikaa pidettävä mielessä, että heidän työnsä tarkoitus on auttaa muita, ja avustaessaan muita he samalla auttavat itseään kehittymään dhammassa.

Jos koet näiden sääntöjen noudattamisen millään tavoin vaikeaksi, pyydäthän viipymättä opettajia tai keskuksen johtoa selventämään niitä sinulle.

Toivomme, että avustaminen auttaa sinua edistymään dhamman polulla, joka on kaikesta kärsimyksestä vapautumisen polku, todellisen onnellisuuden polku.

Olkoot kaikki olennot onnellisia!